Syros ensimmäinen päivä

Matka tälle ihanalle saarelle nimeltä Syros alkoi sunnuntaina aikaisin aamulla, laiva lähti Pireuksen satamasta jo 7,30. Meillä oli vain ns. kansipaikat, eli istuttiin koko matka kahvilassa. Hyvin meni matka, vaikka laivan irtautuessa satamasta kreikkalaiset rouvat tekivätkin useamman ristinmerkin.

Syros on Kreikalle kuuluva saari Egeanmeressä, 144 km. Ateenasta kaakkoon. Saaren asukasluku on noin 20 000. Turistit täällä ovat pääosin kreikkalaisia, joten kylät tuntuvat perin alkuperäisiltä; miehet istuvat iltaisin kahviloissa juttelemassa ja pelaamassa dominoa, kissat kulkevat asiakkaiden jaloissa.

Kiitos Timolle ja Kirstille vinkistä viettää muutama kesäinen rantaloma päivä poissa Ateenan hälystä.
Majapaikkamme on pieni rauhalinen perhehotelli, vain muutama suomalainen turisti on löytänyt tiensä tänne.

Aamukahvi aurinkoisella terassilla aloitti ensimmäisen päivämme. Aioimme tänään tehdä kävelyretken etelän puoleiseen pieneen kalastajakylään. Matkaa Finikasin kylään oli reilut 3 km. ja reitti, oikoreitti kulki melko karujen ja kuivien viljeltyen maastojen kautta. Kesäkauden 35-40 asteen helteet ovat kuitenkin jo ohitse. Aurinko porotti kuitenkin armottomasti. Lehmät ja lampaat laidunsivat täysin rutikuivilla pelloilla; ei vihreätä ruohoa missään. Talven sadekauden jälkeen keväällä tilanne on kuulemma aivan toisenlainen.

Finikasin kylässä kiersimme venesataman, sen upeita purjeveneitä katsellen, joimme kahvit ainoassa auki olevassa kahvilassa ja teimme paikallisessa marketissa ruokaostoksia. Saken reppu oli paluumatkalla melko painava, pitikö ostaa viiniä ja ouzoa.

Hikisen retkeilyn jälkeen oli mukava pulahtaa oman kylän rannassa kirkkaaseen lämpimään meriveteen.

Kiitos taas Kirstin vinkin, auringonlaskua seurattiin Agia Pakoun kappelin kukkulalta. Kuuden maissa kiivettiin kiviportaita ylös kukkulalle, josta avautui näkymä merelle, kylään ja lahden puokamaan.
Kukkulalla sijaitsi tuo pieni valkoiseksi rapattu kappeli, sisällä vaatimaton alttari ja muutama ikoni.
Klo 18.30 aurinko alkoi punertaa ja laskeutua taivaanrantaan. Mikä upea näky, punainen aurinko, punasininen taivas ja alapuolellamme turkoosi, kirkas meri. Kyllä maailma on kaunis.
Viisitoista minuutia myöhemmin aurinko oli pudonnut mereen ja ilta alkoi pimentymään.
Elämän arkisemmasta puolesta muistutti kuitenkin vilkaisu kukkulan alas vasemmalle puolelle; siellä alhaalla lahdenpoukumassa sijaitsi lähinnä saksalaisten miehittämä nakuranta.