Olimme varanneet yösijan lentokenttähotellista, kiitos taas Elinan avusta, koska lento lähti jo 6.20 keskiviikkoaamuna. Hotellilla Sakke ehti vielä saunaan. Nukkuma- aikaa jäi 5 tuntia 50 min.
Hyvin maistui muuten aamupapa kello 4 aamulla, Bussi kentälle lähti 4.40.
Lentomme oli SAS:n, Menimme bussilla kakkosterminaaliin normaalisti, apua, turvatarkastukseen oli aikankin kilometrin jono. SAS: pistettä ei löytynykään sieltä, Tiedoksi; SAS:n piste on ykkösterminaalissa.
Kakkos-ja ykkösterminaalin väli on hemmetin pitkä, varsinkin kun juokset sen matkalaukkujen kanssa pienessä paniikissa. Aateltiin ettei ikinä ehditä siihen turvatarkastkseen takaiin ykköseen. Mitä vielä, Tsekkauksessa kuitataan itse koneesta laukkutarrat ja laukut ladotaan itse hihnalle, Lentokenttävirkailijoiden vähennys näkyi näin.
Turvatarkastus oli siinä samassa terminaalissa, eikä minkäänlaista jonoa. Saken ja mun kohdalla joku pistotarkastus, piti käsilaukkukin purkaa. Ihan ok.
Lennot meni hyvin, ensin Tukholmaan, aivan upea lasketuminen sumuiseen Ruotsin, maa oli hieman kuurassa, sumuista ja aurinko nousemassa taivaanrannasta, kaunista.
Seuraava laskeutuminen olikin jo Ateenan kentälle, Vähän karunnäköistä maisemaa, kuivaa, vielä vihreääkin paikoin ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.
Surkea tarjoilu näillä lennoilla, kuppi kahvia, maito ja sokeri.
Taksilla kentätä päästiin sujuvasti asunnolle, Aateenan-Instituuttiin Ioannou Soutsoulle. No sujuvasti ja sujuvasti; Ateenan liikenne on ihan kaaottinen. valtavasti autoja, moottoripyöriä ja skoottereita puikkelehtii siellä autojen välissä ja jalankulkijat hyppelehtii katujen yli miten sattuu. Liikenteen melu on huima.
Meidät otti vastaan Leena, talon emäntä ja toivotti tervetulleeksi. Asunto on neljännessä kerroksessa, kaksi huonetta, pieni keittiö ja mikä parasta iso terassi. Kotiuduttiin heti, kun Sakke oli järjestänyt makuuhuoneen uuteen uskoon, sängyt oikein päin ja kalustuksen uusiksi. Hei, joku oli jättänyt vajaan Raki-pullon jääkaappiin, lasilliset auringossa terassilla ja hei, me ollaan kuukausi täällä.
Käytännön asiat ensin, kauppaan ja ruokaa ja juomaa. Iloinen yllätys viereisella Parashou-kadulla oli tori (laiki), juuri kskiviikkoisin. Värikäs meininki, torimyyjät huutelivat ja kauppasivat kovaan ääneen tuotteitaan, ja asiakkaat tungetsivat ostoksineen kapealla kadulla.
Kyllä kelpasikin kaupata, pöydät täynnä mitä monipuolisempia vihanneksia ja hedelmiä, isoja omenia, sitruunoita, muhkeita tomaatteja, sipuleita, munakoisoja ja yrttejä. Kaikkea tuoretta teki mieli, Appelsiinit tihkuivat tuoretta mehua, esitteli myyjä, ostettiin 10 appelsiiniä eurolla. Kaikki oli niin halpaa. Iso pussillinen oliiveja oli 2 euroa, Valtava puntti tuoretta rucolaa, lehtipersiljaa ja salaattia muutama kymmenen senttiä. Kymmenen eri pussukan kanssa me sieltä kotiin palattiin. Leipomosta vielä lämmin leipä ja vastapäisestä kaupasta fetaa, kananmunia, viiniä ja pieni pala suklaahalvaa. Näistä sitten valmistettiin ensimmäinen ateriamme, ai niin vielä papuja ja valkosipulia oliiviöljyssä freesattuna.
Laitan kuvan myöhemmin, Valkosipulin tuoksun voitte tuntea jo.
Kiva kuulla, että matka alkoi hyvin :) Ja mukava lukea kuulumisia! Nauttikaahan olostanne! -Elina
VastaaPoista