Tänään tiistaina 7.10 meidän oli tarkoitus lähteä saarelle nimeltä Hydra. Kiitos Saken ajatuksen tänä aamuna käyttää julkisia kulkuneuvoja, muun muassa julkiseen liikenteeseen Sakke oli tänne oikeastaan tullut tutustumaan. Tähän asti oltiinkin ajeltu taksilla. Ehdotin kyllä taksia tänäkin aamuna.
Tarkoitus oli päästä Pireuksen satamaan, mistä laivat saarille lähtevät.
Siis ensin bussilla kolme pysäkin väliä, siitä kävely Viktoria metroasemalle ja metrolla satamaan.
Matka kesti kaiken kaikkiaan tunnin, hikinen metro, jossa yksi tyyppi yritti hämätä ja toinen työntää kättään mun laukkuun, "stop it", todella surkea yritys. Olipa hyvä muistutus taskuvarkaista.
Saavuttiin satamaan ja laiva Hydralle oli lähtenyt kymmenen minuttia sitten.
Kihisin.
Tunnin päästä lähti kantosiipialus Egina-saarelle, matka kesti vain 45 min. Eginan kaupungin satama oli todella kaunis, aurinko paistoi ja oli oikeastaan kuuma kun saavuttiin. Oli mukava kävellä rantakatua katsellen värikkäitä kalastusaluksia ja komeita purjeveneitä. Ranta oli täynnä pieniä tavernoita ja kahviloita. Saari on muuten tunnettu pistaasipähkinöistä, joita tietty ostimme kotiin tuliaisiksikin.
Löytyi jokunen kirkkokin jossa sai kuvata. Tässä äidille kaunis ikoni.
Tuulisemmalta rannalta löytyi mukava ruokapaikka, ja tuuli sitten yltyikin aika rajuksi, taivas tummeni ja salamoi. Tavernan muoviseinät lepatti, mutta ruoka oli hyvää; salaattia, täytettyjä tomaatteja ja katkarapuja.
Niin se kaunis päivä muuttui aivan karmeaksi myrskyksi ja rankkasateeksi. Vettä satoi kaatamalla, onneksi oltiin vaihdettu kahvilaan, jossa syötiin vohvelit suklaa-jäätelö täytteellä. Lueskeltiin siellä sitten ja katseltiin kuinka purjeveneet heilui satamassa, Kuudelta lähti laiva takaisin Pireukselle, ja sieltä metrolla asunnolle. Hyvä päivä tämäkin.
Kivasti kirjoitettu �� ja hyvä kun sait kuvatkin. Ihanan lämmintä ja ruokakin näyttää hyvältä. Mukavaa lomaa!
VastaaPoista